NaNoWriMo

Nyt kun olen mielestäni puuhastellut aivan riittävästi ulkoasun ja kaiken muunkin turhan säätämisen kanssa, on aika kirjoittaa kunnolla.

Eli tänä vuonna aion osallistua NaNoWriMo:on, jota jo viime vuonna vähän kokeilin. Eli huimat 50 000 sanaa kuukaudessa pitäisi kirjoittaa. Yhden päivän aikana pitäisi siis kirjoittaa noin 1667 sanaa, jotta pysyy aikataulussa. Joku voi tietenkin kirjoittaa enemmän yhden päivän aikana, joku vähemmän. Itse luultavasti yritän kirjoittaa jonkin verran enemmän, kun on vielä alkuinnostusta.
Tarkemmin tästä voi lukea www.nanowrimo.org

Tässä kuussa keksin kokeilla, miten mahdollisesti kykenisin kirjoittamaan tuollaista vaativaa määrää. Aloitin vasta 9. päivä tätä kuuta, joten tavoitteeksi tuli ylittää 40 000 sanaa. Vielä on huominen jälellä, ja uskon pääseväni tavoitteeseeni. Huomasin kyllä, että kolmas viikko oli aivan kamala, ei meinannut tulla millään juttua, kunnes muutin tapahtumia ratkaisevasti. Se auttoi kummasti jatkamaan, ja samalla tavalla ajattelin tehdä ensi kuussakin, jos tulee mitään tylsyysvaiheita, jolloin ei keksi jatkoa ilman loikkimista eteenpäin.

Marraskuun aiheenani on homoavioliitot. Keksin aiheen aivan jostakin puskasta eri foorumeita lukiessani, ja hylkäsin vanhan ideani melkein saman tien.
             Eli kaksi nuorta poikaa, jotka ovat tunteneet toisensa ties kuinka kauan (ja seurustelleet 14 vuotiaista asti), päättävät mennä naimisiin, kun sellainen tilaisuus Suomessa avautuu. Tapahtumahetkellä naimisiin voi vielä mennä vasta Helsingissä, joten köyhät opiskelijapojat päättävät säästää rahaa kaikkiin menoihin, ja odottavat vielä hetken. Kerron heidän elämästään ennen naimisiin menoa, ja sen jälkeen. Tuon myös ilmi, miten Suomi ei ole vielä valmis vastaanottamaan näitä saman sukupuolen omaavia aviopareja, vaan miten pojilla tulee olemaan todella rankkaa saadakseen lähipiirinsä hyväksynnän. Tiedossa on siis masentumista ja itsetuhoisia ajatuksia, mutta kerron myös, miten onnellisia pojat ovat yhdessä.

On se aika jännää, että kirjoitan kahden pojan suhteesta, vaikka minulla ei itselläni ole hajuakaan mitä sellaisessa suhteessa voisi oikeasti tapahtua. Sen takia tarinani ei viittaa mihinkään todelliseen. Siinä kerron lähinnä omia ajatuksiani, ja pohdintoja siitä, mitä se voisi olla. Kaikki hahmot olen tietenkin keksinyt omasta päästäni, ystäväni heitellessä nimiehdotuksia facebookin kautta.

Yritän siis keskittyä homojen asemaan, enkä niinkään kahden pojan väliseen rakkauteen. Tai mistä sitä tietää, mitä keksin matkanvarrella kirjoittaa. Tästä siis 50 000 sanaa, ei helppoa. Mutta tahdon yrittää, ja katsotaan siis, mitä tästä oikein tulee.